NOME Valmennusrengas 2022

Valmennusrenkaan tavoitteet
Valmennusrenkaaseen etsitään erittäin motivoituneita ihmisiä, jotka haluavat päästä etenemään flattinsa kanssa, saada hyviä tuloksia, päästä huipulle ja jopa kansainväliselle tasolle saakka. Tavoitteena on myös, että nähtäisiin flatteja edustusjoukkueissa ja
saataisiin uusia käyttövalioita. Huipulle pääseminen vaatii työtä ja perusasioiden on oltava kunnossa, siksi valmennusrengas panostaa myös nuoriin koiriin.

Miten valmennusrengas toimii?
Valmennusrenkaan koulutukset järjestetään osallistujille omakustennehintaan niin, että kouluttajien kulut peittyvät. Hinta on n. 10-40 € per koulutus. Tarkka hinta ilmoitetaan lähempänä koulutusta. Oletus on, että valmennusrinkiläiset osallistuisivat mahdollisimman moneen koulutuspäivään, mutta mukaan voi hakea vaikka ei pääsisikään kaikkiin tapahtumiin. Molempien rinkiläisten koulutuksia voi toinen ryhmä tulla seuraamaan. Kumpikin ryhmä tarvitsee myös avustajia. Kumpaankin ryhmään otetaan myös varalle koiria, joten sairastumisen tai juoksun sattuessa saadaan ryhmät täyteen. Jos saat paikan ja myöhemmin käy ilmi, ettet pääsekään kaikkiin koulutuksiin, ilmoitathan siitä mahdollisimman aikaisin.

Tähän mennessä varmistuneet koulutukset:

5.-6.3.2022 Mäntsälä
Jori Saastamoinen ja Riitta Väisänen.
Kahden päivän koulutus kaikille.

26.3.2022 Korpilahti
Pasi Pöppönen, Kokeneempien ryhmä.

27.3.2022 Korpilahti
Esa Valkonen, Nuorten koirien ryhmä.

23.- 24.4.2022 Orivesi
Tarja Tuhola ja Maija Haltsonen.
Kahden päivän koulutus kaikille.

18.-19.6.2022 Ylivieska
Vesa Turunen ja Jarmo Vaarala.
Kahden päivän koulutus kaikille.

Valmennusrenkaaseen haetaan koiran tulosten ja vapaamuotoisen hakemuksen perusteella viimeistään 23.1.2022.

Valinnat tekee NOME-toimikunta. 

Tiedustelut:
Heli Pitkäjärvi, e-mail: pitkajarvi.heli (at) gmail.com

Hakulomake  

 

Nuorten koirien rengas
Tasovaatimuksena vähintään NOU1.

Jotta valmennusrenkaasta saa enemmän irti, perusasioiden on oltava kunnossa. Koiran tulee osata seurata ja pysyä paikoillaan ilman hihnaa. Perusnouto ja luoksetulo on kunnossa.

Kokeneiden koirien rengas
Tasovaatimuksena vähintään oikeus kilpailla avoimessa luokassa NOME-B ja/tai WT -kokeissa.

 

On tärkeää, että perustelet hyvin miksi juuri sinun tulisi päästä renkaaseen. Valinnat tapahtuvat hakemusten perusteella. Kerro, mitkä ovat koirasi vahvuudet ja missä asioissa tarvitsette apua.
Nuorten koirien renkaan hakemuksessa arvioi tarkemmin koirasi perusasioita: seuraamista, paikalla oloa, perusnoutoa ja luoksetuloa sekä pillikuuliaisuutta.

 

 

PDF-tiedostoFV4_2021_valmennusrengas_R1.pdf (4.1 MB)
Valmennusrengas 2022