Koulutusesittelyt

NOME -koulutukset

Pentu

Alle vuoden ikäinen koira, joka on harrastustaipaleensa alussa.

Aloittelija

Harrastustaipaleen alussa. Koiralla on vielä opittavaa perusasioissa: luoksetulossa, noutamisessa ja hallinnassa. Koiran kanssa kuitenkin halutaan yhdessä tutustua lajiin, ja ehkä myöhemmin tähdätä taipumuskokeeseen tai muihin kokeisiin.

Kohti taipumuskoetta

Koira tähtää taipumuskokeeseen. Koira tulee kutsuttaessa luokse ja myös noutaa jonkin verran. 

Kohti alokasluokkaa

Koira on läpäissyt taipumuskokeen ja sen kanssa tähdätään ALO-luokkaan. Koulutus on kuitenkin kesken, eikä koira vielä nykyisessä kunnossaan ole valmis starttaamaan ALO:ssa.

ALO

Koira on läpäissyt taipumuskokeen ja kisaa ALO-luokassa. Koira on ohjaajansa hallinnassa.

AVO

Koiralla on tulos ALO-luokan kokeesta ja se on siirtymässä AVO-luokkaan, tai koira kisaa AVO-luokassa.

VOI

Koira on läpäissyt AVO-luokan kokeen ja siirtymässä VOI-luokkaan, tai sillä on jo tulos VOI-luokasta.

 


 

MEJÄ -koulutukset

Mejä eli verijälki, mitä se on?

 

Tarjolla käytännön harjoittelua jäljestykseen sekä mahdollisesti luento koejäljen tekemisestä ja opastamisesta. Leirillä tarjotaan mejäkoulutusta koko leirin ajan eli torstaista sunnuntaihin. Käytännön kouluttajina toimivat lajin ylituomarit Mikko Ahti ja Kari Grönman. Ilmoittautumisen yhteydessä kysytään koirakon taso ja toiveet koulutuksesta ja koulutus räätälöidään jokaiselle koirakolle tason ja toiveiden mukaisesti. Tervetuloa tutustumaan lajiin tai kokeneemmat koirakot hiomaan yksityiskohtia kuntoon!

 


 

Rally-toko ja TOKO -koulutukset

Mikä on toko?

Tokon perusideana on opettaa koiralle hallittua käyttäytymistä erilaisten liikekokonaisuuksien muodossa. Ohjaajalle toko opettaa koirankoulutus- ja käsittelytaitoja. Toko toimii koiralle hyvänä aivojumppana ja aktivointina, parantaen samalla myös koiran ja omistajan välistä yhteistyötä.

 

Mikä on rally-toko?

Rally-toko on laji, johon on yhdistetty tokon lisäksi agilitya ja koiratanssia. Rally-tokossa ei kilpailla ryppyotsaisen vakavasti vaan tavoitteena on saada aikaan hyvin koulutettuja koiria.

 

Oli kyseessä sitten toko tai rally-toko suunnitellaan koulutukset osallistujien ja heidän taitotasojensa mukaisesti.