Kesäleiri 2019

 


Leirille ilmoittautui 86 aikuista, 122 koiraa ja lapsia.


 

kuva (c) Sanni Väyrynen

 

10-14.7.2019 Flattien kesäleiri

Korpilahdella matkailutila Surkeenjärvellä.

Erilaisten koulutusten ja hauskojen illanviettojen lisäksi Flattileirillä on tarjolla monenlaista muutakin toimintaa: jalostustarkastus, silmä- ja polvitarkastus, Open Show, mejäkoe, arpajaiset jne.

 

Kesäleiri on Suomen sileäkarvaisten noutajien vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa tarjotaan koulutusta eri lajeissa torstaista sunnuntaihin. Leiri on tarkoitettu kaikille flattiharrastajille vasta-alkajasta metsästäjään ja kokemattomasta kokeneeseen kokeissa kävijään. Leirillä osallistut erilaisiin koulutuksiin oman koirasi kanssa - oman kiinnostuksesi mukaan. Iltaisin vietetään flattihenkistä aikaa muiden leiriläisten kanssa. Ohjelmassa on myös erilaista järjestettyä toimintaa. Leiri sopii kaikenikäisille ja -tasoisille koirille. Jos et ehdi leireilemään moneksi päiväksi, niin voit osallistua koulutuksiin ja tapahtumiin päiväkävijänä.

Kesäleirillä on tarjolla mm. Nomea, Mejää, Tokoa ja Rally-tokoa. Kouluttajiksi ovat lupautuneet Barbro Fagerholm, Kari Grönman, Maija Haltsonen, Kimmo Kaakkomäki, Anne Kolsi, Jukka Korsberg, Henriikka Kontturi, Tytti Lintenhofer, Tiina Pikkuaho, Pipa Pärssinen, Marko Saarni, Mika Toskala ja Tarja Tuhola.

Ilmoittautuminen tapahtuu sähköisellä lomakkeella. Kaikki leiriin liittyvät asiat, ruokailut, koulutukset ja majoitukset varataan samalla lomakkeella. Leirin hinta muodostuu majoitustavasta ja yöpymisten määrästä, ruokailuista sekä koulutusmaksuista. Tiedustelut: Tomi Nieminen, 041 490 7122, tomi.jere.nieminen (at) gmail.com.

Leiri pidetään viimevuotisessa paikassa Matkailutila Surkeenjärvellä Korpilahdella (osoite: Surkeenjärventie 170, 41840 MOKSI). Lisää leirialueesta matkailutilan nettisivulla www.matkailutilasurkeenjarvi.fi

Leirille voi tulla koko perheen voimin viettämään kesälomaa ja samalla tutustua muihin harrastajiin ja saada vinkkejä omaan harjoitteluun. Leiripaikasta voi myös vuokrata kanootteja, soutuveneitä tai lähteä patikkaretkelle noin 2km päässä olevalle laavulle ja nauttia Surkeejärven ihanista maisemista.

Myös koulutuksiin ilmoittaudutaan sähköisesti etukäteen, jotta ryhmäjaot ja laadukas koulutus saadaan järjestettyä. Päivä on jaettu kahteen osaan eli aamupäivä ja iltapäivä koulutuksiin on ilmoittauduttava erikseen ja niistä suoritetaan koulutusmaksu. Mieti siis etukäteen ohjelmasi leirillä ja ilmoittautumisen yhteydessä muista ilmoittautua myös koulutuksiin.

Suosittelemme myös tilaamaan ruokailut leirin ajaksi, sillä lähimpään pieneen ruokakauppaan on 16km. Aamupalaa, lounasta ja päivällistä tarjoillaan Matkailutila Surkeenjärven päärakennuksessa ja viime vuonna ainakin ruokia kehuttiin kovasti. Ruokaliput saa toimistosta leirille tultaessa.

Leirille on myös suunnitteilla pieni kanttiini josta voi ostaa virvoitusjuomia ja makkaraa.

Maksuohjeet eli yhteissumman, tilinumeron sekä viitenumeron saat sähköpostitse ilmoittautumisajan jälkeen.

Viime kesän leirifiiliksiä löytyy facebook-tapahtumasta Flattileiri 2018

Leiristä löytyy tietoa myös facebook-tapahtumassa Flattileiri 2019.

Tarvikemyynti on myös paikalla tapahtumassa

Leirin yhteyshenkilö on Tomi Nieminen, tomi.jere.nieminen (at) gmail.com.


 

Leirillä järjestetään samanaikaisesti torstaina 11.7.2019 Mejä-koe (AVO, VOI).

Voit tulla leirille pelkästään ko. kokeita varten. Majoitukset ja ruokailut tulee varata ennakkoon oheisella ilmoittautumislomakkeella.


 

Leirin ilmoittautuminen sekä kokeisiin tulijoiden majoitus & ruokailuvaraukset ainoastaan tällä ilmoittautumislomakkeella >>.

 

ILMOITTAUTUMINEN 1.5. - 19.6.2019