TAPAHTUMAT

 

:: Tapahtumakalenteri 2008 >>

FLATTITREFFIT 

Ovat eri puolilla Suomea järjestettäviä viikonlopputilaisuuksia, joissa flattien omistajat kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä sekä saamaan tietoa ja koulutusta oman rotumme erikoispiirteet huomioonottaen. Kerho pitää vuosittain kahdet treffit, joilla on aina järjestettyä ohjelmaa. 

KESÄLEIRI  Leiripaidan 2004 logo

On treffejä suurempi ja monipuolisempi tapahtuma, joka yleensä järjestetään kesä-heinäkuussa. Kesäleiri kestää yleensä perjantaista maanantaihin. Vuonna 1997 kesäleirillä oli sata ihmistä koirineen. Kesäleirille pyrimme kutsumaan asiantuntevia kouluttajia ohjaamaan ja kertomaan koiran koulutuksesta. 

FLATTI- JA JUNIORIMESTARUUS 

Vuosittain järjestettävä Flatti- ja Juniorimestaruus on vain flateille tarkoitettu epäviralllinen kilpailu, jonka tarkoituksena on toimia rodun katselmuksena sileäkarvaisten noutajien jalostustyössä. Se on jaettu kahteen eri osaan: näyttelyosuuteen ja metsästyskoeosuuteen. 

Juniorimestaruuteen voi osallistua alle kaksivuotias flatti, jonka ei tarvitse olla läpäissyt taipumuskoetta. Juniorimestaruuden NOME- kokeen taso vastaa alokasluokkaa, joten se ei ole kovin vaikea. Mestaruuden voittavat koirat, joiden yhteispistemäärä on suurin ja ne saavat Vuoden Flattimestari ja Juniorimestari-arvon 

MEJÄMESTARUUS 

Vuosittain järjestettävä Flatti-Mejä mestaruus on toisin kuin Flattimestaruus, virallinen koe.Voittajaluokan paras sileäkarvanen noutaja saa vuoden Flatti- MEJÄ-mestarin arvonimen. Avoimen luokan paras sileäkarvainen noutaja saa vuoden Hirvipää-arvonimen

Erikoisnäyttely 2003, kuva Anu VorobjevFLATTIEN ERIKOISNÄYTTELY

Yhdistys järjestää vuosittain erikoisnäyttelyn, jonne kutsutaan rotuun erikoistuneita tuomareita, pääasiassa ulkomailta.