Sileäkarvainen noutaja on siitä
harvinainen noutajarotu, että se on säilyttänyt samassa tyypissä sekä
käyttöominaisuudet että rodunomaisen ulkonäön. Toivottavasti tämä suuntaus
jatkuu, eikä jommankumman puolen ylikorostamisella huononnettaisi tätä upeaa
metsästyskoirarotua. Jalostustoimikunnan ja kasvattajien vaikea tehtävä
onkin löytää jonkinlainen kultainen keskitie näiden asioiden väliltä.
Suhteessa rekisteröinteihin, on flateillä koeosallistumisten määrä suuri.
Flatteja starttaa kokeissa reilusti enemmän kuin esimerkiksi
kultaisianoutajia, joiden rekisteröintimäärä on lähes kymmenkertainen
flatteihin verrattuna.
Flatin vilkas ja temperamenttinen luonne sopii erittäin hyvin niin metsästykseen kuin metsästyskokeisiinkin. Pääsääntöisesti flatti nauttii kaikenlaisesta liikkumisesta, mutta ennen kaikkea uimisesta. Sen turkki kuivuu nopeasti. Vaikka flatin turkki ei näytä kovin paksulta, käytäntö on osoittanut että se kestää myös kylmiä, jopa jäisiä vesiä uskomattoman hyvin. Oma osuutensa voi olla myös flatin korvien välissä. Sitä ei yksinkertaisesti haittaa se, että vesi on kylmää. Myöhäissyksyn merilinnustusreissuilla, kun rannat ovat jo jäässä, on tämä useammankin kerran ollut havaittavissa. Jokaiseen pudotukseen flatti lähtee yhtä innokkaasti keleistä piittaamatta.
Voimakkaasta uimahalusta johtuen myös vesipainotteinen koe sopii flatille paljon paremmin kuin maakoe. Hyvä, että alokasluokkakin on nykyisten sääntöjen avulla saatu kaislikko- ja vesipainotteiseksi.
Myös treenaaminen on flatistä yleensä mielettömän hauskaa, ja tehtäviä voi toistaa useita kertoja ilman että se kyllästyy asiaan, eli toisin sanoen se kestää kouluttamista. Toisaalta flatti on hyvin älykäs koira, mikä pitää myös huomioida harjoituksissa. Tehtävien pitää olla riittävän haastavia ja monipuolisia. Erilaiset muisti- ja markkeerausyhdistelmät ovat sille mieleisiä harjoitteita. Eräs hollantilainen kouluttaja kertoikin, että flatti on rotuna ilmiömäinen markkeeraaja. Se tietää missä dummy on. Se ei luota tässä asiassa nenäänsä, vaan nimenomaan silmiinsä. Ja pääsääntöisesti se juokseekin aivan suoraviivaisesti pudotukselle. Hän myös havainnollisti sanomaansa kolmella eri noutajarodulla, ja ne todellakin suorittivat tehtävän aivan eri tavalla.
Useimmat flatit ovat hyvin
miellyttämisenhaluisia ja yhteistyöhaluisia. Muissa isoissa noutajaroduissa
tämä piirre näkyy lähinnä vain käyttölinjaisissa koirissa. Tätä
luonteenpiirrettä tarvitaan nimenomaan koiran hallittavuudessa ja
ohjattavuudessa. Koira on tällöin jo valmiiksi hyvin kontaktinhaluinen,
tuijottaa ohjaajaa oma-aloitteisesti silmiin kysyen "mitä haluat minun
tekevän". Miellyttämishaluinen koira tekee työtä ohjaajalleen, kun taas
itsenäinen koira tekee työtä ensisijaisesti itselleen ja omaksi huvikseen.
Vähemmän miellyttämisenhaluisenkin saa toki kouluttamalla yhteistyöhön,
mutta se on paljon työläämpää.
Itsenäinen hakutyö ei varmaankaan ole flattien parasta aluetta. Tämä näkyy myös koearvosteluita selatessa. Ehkä tämä on kuitenkin hieman liian jyrkkä yleistys, sillä poikkeuksiakin tietenkin löytyy. Luulen, että flatti tekisi kaiken mieluummin ihmisen kanssa yhdessä, kuin yksin. Se käyttää älykkäänä koirana ihmistä hyväkseen, ja kyselee helposti "et viitsisi näyttää, missä päin dummyt ovat". Hakutyö voi olla joskus myös melko tylsää ja yksitoikkoista, eikä sellaisenaankaan oikein istu flatin luonteelle. Kovin kontaktihaluista koiraa on alusta alkaen motivoitava ja kannustettava myös itsenäiseen työhön, jotta se selvittäisi suomalaisten kokeiden melko vaativatkin hakutehtävät.
Hakutehtävässä ja erityisesti kanin laahausjäljellä tulee silloin tällöin esiin sileäkarvaisen noutajan outo piirre. Se näkee mörköjä. Koira saattaa hiipiä matalana jälkeä pitkin, tai se tulee yhtäkkiä hakuruudusta miljoonaa takaisin häntä koipien välissä ja niskakarvat pystyssä. Tämä on aika huolestuttavaa. Monesti tämä näkyy vain nuorella koiralla, mutta onpa joitakin aikuisiakin, joilla edelleen asustaa mörköjä metsässä.
Vilkkaus saattaa tuoda mukanaan myös
kärsimättömyyttä ja stressaantumista, mikä ei oikein sovi sen enempää
metsästykseen kuin metsästyskokeisiinkaan. Koiran pitää pystyä istumaan
passissa aivan paikallaan ja hiljaa. Mielikuva piipittäjistä ja vinkujista
liitetään usein juuri flatteihin, vaikka se ei enää nykyään olekaan aivan
paikkansapitävä. Stressaantuminen voi tuoda mukanaan myös huonoa
riistankäsittelyä. Merkittävä osa
nsa tässä asiassa on tietenkin perimällä.
Yli kymmenen vuotta sitten tämä ongelma oli todella näkyvä silloisessa flattikannassamme. Onko sitten jalostuksessa osattu ottaa tämä ongelma
huomioon, vaiko onko flatteja opittu käsittelemään ja kouluttamaan – tiedä
häntä, koirien taso on kuitenkin tässä suhteessa parantunut huomattavasti.
Summa summarum; flatti
on erinomainen metsästyskoira ja kova työkoira esimerkiksi vaikeissa
meriolosuhteissa. Se on myös monipuolinen harrastuskoira, jonka ominta
alaa on tietenkin noutajien metsästyskokeet.