Pentulista ::  Pentuvälityksen toimintaperiaate:: Ohje pennunostajalle :: Infolehtinen 2008 (pdf) :: Jalostus

 

ONKO FLATTI OIKEA ROTU SINULLE?

 
 

kuva Anu VorobjevSileäkarvainen noutaja eli flatti (engl. flatcoated retriever) on erittäin vilkas ja energinen metsästyskoira, joka vaatii omistajaltaan paljon aikaa, liikuntaa ja koulutuksessa kärsivällisyyttä.

Siksi flattia harkitsevan kannattaa tarkkaan miettiä, pystyykö järjestämään koiralleen riittävästi aktiviteettia, muutakin kuin pelkästään liikuntaa. Jollei omistaja järjestä riittävästi tekemistä flatille, se takuulla keksii sitä itse. Flatin työtä ovat linnustus ja haavoittuneiden hirvieläinten jäljestys, mutta se soveltuu hyvin myös PK-lajeihin, agilityyn ja tottelevaisuuteen. Flatti vaatii myös ehdottomasti kunnollisen peruskoulutuksen ennen minkään lajin aloittamista sekä myös kotikoirana. Kouluttamiseen haastetta tuo usein puutteellinen keskittymiskyky, lyhytjänteisyys ja ylenmääräinen vilkkaus, miellyttämisenhalua ja intoa sen sijaan löytyy!

kuva Mervi PirttinenLiikunnantarve on aikuisella flatilla suuri. Kannattaa selvittää, millaiset ulkoilutusmahdollisuudet omalla asuinalueella ja lähiympäristössä ovat. On huomioitava, että pelkästään remmilenkit, omassa pihassa tai koirapuistossa juoksentelu eivät tyydytä flatin liikunnantarvetta. Parhaiten lenkkeily toteutetaan siten, että koira saa juosta metsässä vapaana, pari kolme tuntia joka päivä ja kelillä kuin kelillä!

Flatti on lyhytikäinen rotu, sen keski-ikä on vain noin kahdeksan vuotta. Rodussa on perinnöllisiä sairauksia, ja vilkkautensa vuoksi se on myös hyvin tapaturma-altis. Eläinlääkärikulut voivat pahimmassa tapauksessa nousta suuriksi. Hyvään koiranpitoon kuuluu myös, että flatti lonkkakuvataan ja silmätarkastetaan 1–2 vuoden iässä.

Flatti on luonteeltaan ja koulutettavuudeltaan erilainen kuin labradorinnoutaja tai kultainen noutaja. Se on kekseliäs ja kyllästyy helposti toistoihin ja junnaavaan koulutustyyliin. Se kypsyy ja kehittyy hitaasti, ja on henkisesti ”valmis” vasta noin kolmevuotiaana. Flatin omistajalta vaaditaan huumorintajua ja mielikuvitusta. Sanotaankin, että samassa ajassa kuin kouluttaa yhden flatin, kouluttaa kolme labradorinnoutajaa tai kaksi kultaista noutajaa.

kuva Sari KilpeläinenMetsästystaipumuksien säilyttämisen kannalta on tärkeää, että sileäkarvainen noutaja viedään taipumuskokeeseen, jossa testataan sen rodunomaisia ominaisuuksia.
 

On myös huomioitava, että flatti on säännöllisesti trimmattava rotu, vaikka sitä ei näyttelyissä käytettäisikään. Flatin trimmaaminen ei ole vaikeaa, mutta tähän kannattaa pyytää ohjeita ja opastusta kasvattajalta.

Jos siis olet valmis panostamaan koirasi kunnolliseen koulutukseen, pidät runsaasta liikunnasta ja harrastat metsästystä tai muuta aktiivista toimintaa koirasi kanssa, saat flatistä verrattoman kaverin moneen menoon!

 

Takaisin