PRA eli ETENEVÄ VERKKOKALVON SURKASTUMINEN

PRA (Progressive Retinal Atrophy) eli verkkokalvon etenevä surkastuminen on silmäsairaus, joka johtaa vähitellen koiran sokeutumiseen. Joillain roduilla PRA on sellaista tyyppiä, että ensimmäiset silmänpohjan muutokset voidaan todeta jo parin vuoden iässä, ja toisilla vasta 4 - 8 vuoden iässä (esim. spanielit ja noutajat). Ensimmäisiä oireita on yleensä hämäräsokeus, joka saattaa ilmetä koiran haluttomuutena mennä ulos pimeällä tai epävarmana käytöksenä pimeällä tutussakin ympäristössä. Vähitellen näkö heikkenee myös päivänvalossa. Sairaus on molemmissa silmissä, mutta se voi kehittyä niissä eri nopeudella. Näkö huononee asteittain, ja sairauden eteneminen voi kestää muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. Mitään hoitokeinoa ei toistaiseksi ole tarjolla. Koiralle itselleen sairaus on kuitenkin kivuton, ja tutussa ympäristössä koira selviää hajuaistinsa avulla hyvinkin. Harrastus- tai työkoiran ura on kuitenkin menetetty puutteellisen näkökyvyn vuoksi.

Perifeerisessa PRA:ssa sairaus alkaa näkökentän reunaosista ja etenee kohti keskustaa. Omistaja huomaa usein, että sairaan koiran silmät loistavat kuin ”kissansilmät”. Näillä koirilla on nk. tunnelinäkö. Ne löytävät suoraan eteen heitetyn pallon, mutta eivät sen sijaan löydä sitä, mikäli pallo joutuu näkökentän ulkopuolelle. Myöhäisvaiheessa todetaan laajentunut silmäterä, joka ei reagoi valolle. Sokeutuminen tapahtuu hitaammin kuin sentraalisessa PRA:ssa, joka alkaa näkökentän keskustasta. Tässä muodossa tutkimuksissa nähdään laajentunut silmäterä, joka reagoi valoon heikosti. Koirat näkevät huonommin kirkkaassa valossa kuin hämärässä. Nämä koirat eivät havaitse liikkumattomia esineitä ja törmäilevät helposti esineisiin. Sen sijaan liikkuvia esineitä nämä koirat havaitsevat alkuvaiheessa hyvin. Esim. sairas koira ei kykene näkemään paikallaan olevaa damia tai lintua, eikä se osaa takaisin paikallaan seisovan ohjaajan luo.

PRA aiheuttaa usein myös mykiön samentumia, ja koiralle voi kehittyä samalla myös harmaakaihia.

PRA on nykytiedon mukaan yksinkertaisesti resessiivisesti periytyvä, eli PRA-sairaan koiran molemmat vanhemmat sekä jälkeläiset ovat taudin kantajia, vaikka ne itse saattavat olla kliinisesti terveitä. Toisaalta taas tunnetun kantajan jälkeläisistä puolet ovat kantajia. Ongelmallista onkin saada sairautta pois kannasta, sillä se havaitaan tavallisesti vasta aikuisella koiralla, jota on jo voitu ehtiä käyttää jalostukseen. PRA:ta yritetään vastustaa jatkuvilla silmätähystyksillä. Monilla roduilla (myös sileäkarvaisella noutajalla) PRA kuuluu PEVISA:an (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan), ja kaikki jalostukseen käytettävät yksilöt pitää tutkituttaa ennen jalostuskäyttöä. Sairaiden yksilöiden jälkeläisiä ei rekisteröidä. Myöskään taudin kantajiksi tiedettyjä yksilöitä ei tulisi käyttää jalostukseen.  Linjasiitosta tunnettuihin PRA:n kantajiin (ja tietysti sairaisiin koiriin) tulisi myös välttää.

PRA:n vastustamiseksi on useille roduille kehitetty geenitesti. Yksi geenitestin eduista on, että testaus voidaan tehdä jo pentuiässä: sen avulla tunnistetaan sairaat yksilöt jo ennen sairauden puhkeamista. Tämä on tärkeää varsinkin sellaisten ongelmien kohdalla, joiden jalostuksellinen vähentäminen on hankalaa, koska ne tulevat esiin vasta varttuneella iällä. Sairaiden tai sairastuvien koirien lisäksi testauksella saadaan selville myös turvalliset jalostusyhdistelmät, jolloin voidaan estää sairaiden pentujen syntyminen. Autosomaalisesti resessiivisesti periytyvässä sairaudessa sairaita pentuja ei saada, jos yhdistelmän toinen osapuoli on terve.

Rotujärjestö on alkanut yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa etsiä testausmahdollisuutta myös sileäkarvaisille noutajille. Tämä edellyttää kuitenkin, että yhä useampi sileäkarvainen noutaja silmäpeilataan eli viedään viralliseen silmätarkastukseen. Jalostukseen käytettävät koirat tulee tarkastaa ennen astutusta, mutta informaation saaminen on tärkeää myös vanhemmilta koirilta, joita ei ole ikinä käytetty jalostukseen. Silmätarkastustuloksen saaminen on ensisijaisen tärkeää koirilla, joilla näkö on heikentynyt vanhemmiten. Sileäkarvainen noutaja olisi hyvä silmätarkastuttaa siis vähintään kaksi kertaa elämänsä aikana: 1–2-vuotiaana ja uudelleen 5–8-vuotiaana.

Lähteitä:

ELL Jorma Jussilan artikkeli, Kultainen noutaja-lehdestä

Saki Paatsama: Terve ja sairas koira (2000)

Juha Pärnäsen artikkeli: Silmätarkastus: Mitä, miksi, milloin

 Katariina Mäki: Geenitesteistä apua koiranjalostukseen – kaikkia ongelmia ne eivät kuitenkaan ratkaise (2007)